ASIAKASTYÖ

KONSULTOINTI

Kahden tilan konsultointi, joissa haluttiin huomioida laadukkuus, ajattomuus, kestävyys sekä myös käytännöllisyys. 

Asiakkaalla oli jo ennestään upea visio kotinsa toteutukseen, mutta hän halusi muutamaan kohtaan ulkopuolista näkemystä. Eteisessä haluttiin huomio pois sulakerasioista sekä uusina investointeina iso peili ja muutama aikaa kestävä käyttöesine/kaluste. Olohuoneeseen kaivattiin ideoita etenkin sohvapöydän ja maton osalta sekä haluttiin viedä huomio pois lattian lämpimästä sävystä, korostaen tilan sisustuksen viileämpiä sävyjä.

Eteisessä päädyin tapettiehdotelmaan, sillä oikean sävyisellä ja kuvioisella tapetilla sulakerasioiden huomio saadaan siirrettyä koko seinäalalle sekä muihin eteisen yksityiskohtiin. Lisäksi halutessa rasiat on myös mahdollista peittää koteloimalla.

Jotta olohuoneessa suomalaisen valmistajan upea sohvapöytä sekä asiakkaan itse valitsema, yhtälailla upea valaisin säilyvät tilan katseenvangitsijoina suunnitelman suuri (villa)matto on rauhallisen hillitty. Näin tyyli säilyy myös klassisena, joka oli asiakkaalla toiveissa.

Asiakkaan palaute palvelun jälkeen:

" Eteinen on aivan ihana ja etenkin tuo sininen tapetti! ", " Suunnitelmat ovat sellaisia mitä itse olin ajamassa takaa. "

KOTOILLEN PALVELUN HYÖDYT ASIAKKAALLE

Kurkkaa Instagram -videopostauksesta miten Kotoillen asiakkaat ovat hyötyneet palvelusta.

HUONEKALUJEN SIJOITTELU

Työpiste oli toiveissa siirtää makuuhuoneesta olohuoneeseen, vaatimuksena valoisa paikka sekä työrauha. Harrastuksena asukkailla oli elokuvien katsominen sekä toiveissa myös enemmän viherkasveja tilaan. 

Työpiste sijoitettiin ikkunan eteen ja tila rajattiin paksulla pimentävällä verholla, kiinnitettynä verhokiskolla kattoon. Verho tuo työpisteelle yksityisyyttä ja vaimentaa ääntä sekä lisää elokuvien katsomisen aikaan pimeyttä. Verhokiskon ansiosta verhon saa vedettyä kohti seinää halutessa enemmän tilan tuntua ja valoisuutta. Toimintojen sekä kalusteiden ryhmittely toi tilaan tasapainoa ja kodikkuutta.

Asiakkaan palaute palvelun jälkeen: 

" Ihanaa, kun saimme pohjan suunnitelmalle, mutta saimme laittaa myös oman kädenjäljen tilaan. "


VIIHTYVYYDEN SUUNNITTELU

Harmaan sävyiseen olohuoneeseen haluttiin väriä sekä modernimpaa ilmettä "vähemmän on enemmän" -ajatuksella. Suunnitelmassa hyödynnettiin mahdollisimman paljon olemassa olevia kalusteita ja väriä tuotiin uusilla harkituilla investoinneilla. 

Asiakkaan palaute palvelun jälkeen: 

" Itse en olisi ikinä ymmärtänyt valita roosan väristä mattoa. ", " Todellakin tykkään! "

Ennen -kuva ottamani screenshot etätapaamisen aikana, jälkeen -kuva asiakkaan ottama.

PERUSTIEDOT YRITYKSESTÄ

kotoillen.fi | kotoillen@kotoillen.fi | puhelin +358 (0)50 374 9311 | Lappeenranta | Y-tunnus 1851308-2