Tilan voimaannuttava energia

06.07.2025

Millä tavalla voimme vaikuttaa tilan energiaan? Ja millä tavalla se lopulta vaikuttaa meidän omaan viihtyvyyteemme tilassa ja jopa elämässä ylipäätään?

Mielestäni energia tilassa on juurikin tunnetta, alitajuista tai tietoista. Tilan energiaan voimme vaikuttaa hyvin monenlaisilla ratkaisuilla, mutta ennen kaikkea itselle kotoisa tunne ja tilan viihtyisyys luo hyvää sekä helposti lähestyttävää energiaa. Jokainen on varmasti joskus kokenut "ihan kuin kotiin olisi tullut" -tunteen, minkä tahansa asian yhteydessä. On se ollut jonkin ihmisen tapaaminen, matkustaminen johonkin paikkaan tai tullessaan tietynlaiseen tilaan. Tuolloin hyvän energian virta on ollut todella voimakasta sekä voimaannuttavaa. Tuo tunne on antanut hyvin voimakkaan tietoisuuden viihtyvyydestä juuri siinä hetkessä.

Olen asunut monissa ja hyvinkin erilaisissa rakennuksissa. Täysin uusissa, sata vuotta vanhoissa ja lähes kaikkea siltä väliltä. Olen asunut kivirakenteisissa kerrostaloissa sekä vanhoissa puutalo-osakkeissa ja omakotitaloissa. Kaikissa on lähtökohtaisesti ollut hyvin erilaista energiaa. Täysin uusi rakennus tai tila huokuu uutuutta, puhtautta ja vahvasti eteenpäin vievää tunnetta. Vanhassa rakennuksessa tai tilassa tunnelma muistuttaa menneestä ajasta ja huokuu rentoutta ajan patinoituneineen pintoineen. Saman energian vivahteen tuovat myös uudet sekä vanhat huonekalut. Näillä voikin hyvin leikitellä, sillä uusi huonekalu tuo tilaan raikkautta ja uutuuden kepeyttä, kun taas vanha kaluste antaa tilalle persoonallista rouheutta, rentoutta ja muistuttaa eletystä elämästä.

Myös kalusteiden luonne ja määrä sekä tilan valoisuus, avaruus ja tuntu luovat oman sävyn tilan energiaan. Kalusteiden sijoittelulla ja kalusteiden määrällä voidaan vaikuttaa hyvin paljon näihin asioihin. Oikea tilan ja kalusteiden tasapaino tuo ilmavuutta ja näin energiat pääsevät vapaasti virtaamaan tilassa.

Viimeisenä tuon esille värit, joilla voidaan vaikuttaa merkittävän paljon tilan tunteeseen sekä energiaan. Väreillä on tutkitusti psykologisia vaikutuksia ja sen myötä niillä voidaan vaikuttaa ihmisten mielialaan. Värejä oikein hyödynnettynä tilaan saadaan hyvinkin energisoiva tunnelma. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa värikyllästettyä tilaa, vaan sopivaa suhdetta harkittuja värejä vahvistamaan tilan tasapainoa ja energisyyttä.


Muutama vinkki, joihin kannattaa kiinnittää huomiota:

- Jo pelkästään yksittäinen huonekalu voi blokata ikkunasta tulevaa luonnonvaloa luoden tilaan hämäryyttä ja ahtauden tunnetta. Kalusteiden uudelleen sijoittelulla voidaan saada tilaan valoisuutta, tilan tunnetta ja ns. parempi flow.

- Huonekalujen suunta vaikuttaa myös alitajuisesti viihtyvyyteemme. Muun muassa tuolilla istuessa pois päin ovesta tai ikkunasta voi luoda ihmiselle turvattomuuden tunnetta. Tämä tunne ei välttämättä ole tietoista vaan alitajuista, mutta vaikuttaa vahvasti viihtyvyyden tunteeseen.

- Kalusteiden suorat kulmat huokuu pysähtyneisyyttä ja kovuutta, kun taas pyöreät kalusteet luovat pehmeyttä ja soljuvuutta tilaan. Erilaisia muotoja hyödyntämällä sekä sijoitteluun kiinnittämällä huomiota saadaan uudenlaista rytmitystä ja tasapainoa.

Se, että tilassa on tasapainoinen, viihtyvyyden ja omanoloisuuden tunne vaikuttaa vahvasti elämäämme positiivisesti ja parhaimmassa tapauksessa jopa hyvinkin voimaannuttavasti!


Riikka Tamminen